SE ON SINUN ASIASI
Terveyden edistämisen keskus (TEKRY)
ASIAKAS: SOSA – Se On Sinun Asiasi on Terveyden edistämisen keskuksen (TEKRY) kampanja.
HAASTE/TAVOITE: Haasteena oli kehittää SOSA –kampanjalle omat kotisivut, jotka toimivat kampanjan tiedotuskanavana ja joiden sisältöä voidaan tehokkaasti ja tarvittaessa nopeallakin aikataululla muunnella eri tarkoituksiin (SOSA-tv, kirjoitukset, kilpailut). Sivuston ilme haluttiin pitää yhtenäisenä huolimatta siitä, että kampanjamateriaalia tulee myös muilta mainostoimistoilta. Lisäksi asiakas haluaa itse päivittää sivujen tiedotteita ja lisätä sivuille kirjoituksia ja artikkeleita. Kotisivujen ilmettä on tarkoitus käyttää myös esite- ja markkinointimateriaalissa. Asiakas halusi lisäksi täydenpalvelun palvelinympäristön kotisivuilleen ja sähköposteilleen.
RATKAISU: Rakensimme toimittamaamme ja hallinnoimaamme palvelinympäristöön SOSA:n kotisivut avaimet käteen -periaatteella. Kampanjan etenemisen mukanaan tuomat isotkin muutokset olemme sisällyttäneet aina olemassa olevaan sivurakenteeseen. Toimituksemme sisälsi web –pohjaisen Ohjaamo –toiminnon, minkä avulla asiakas pystyy itse tekemään muutoksia sivuilleen kuten esim. lisäämään haluamaansa materiaalia sekä ylläpitämään Terveitä tekoja –keskustelupalstaa.
Sivuston graafinen ilme noudattaa raikasta SOSA.fi –logon linjaa värimaailmanaan punainen, valkoinen ja sininen. Viimeksi tekemissämme Flash –bannereissa hyödynsimme SOSA:n maakuntakampanjan kuvitusta.
TULOKSET: Nopealla aikataululla rakensimme kampanjalle kokonaisilmeen, jonka pohjalta toteutimme kampanjan vaatimat uudet nettisivut, kirjepohjat, esitteet, lehtimainokset sekä messujulisteet. Huolehdimme myös kampanjaan liittyneistä teknisistä kysymyksistä kuten palvelintilan hankkimisesta, palvelinasetuksista ja lupa-asioista. Kaikki tämä toteutui sovitun aikataulun puitteissa. Yhteistyö jatkuu ja sivut elävät ja uudistuvat. Sivuston kävijämäärää tutkimalla on selvinnyt, että lehtimainoskampanjat, messut ja esim. TEKRY:n Promo –lehden ilmestyminen nostavat sivujen kävijämäärää merkittävästi.
www.sosa.fi